Maakunta vierailu Kellokoskelle la 29.9
30.9.2018 10:33 Uutiset / OKK miehet

Alku lämmittelyä..

Rautaliigassa oli jälleen pelipäivä. Lauantaina joukkue matkasi Kellokoskelle. Vastaan luisteli Kellokosken Alku. Joukkueen kokoonpanossa oli jälleen A juniorit vahvasti edustettuina (7kpl) 13+2 oli päivän kokoonpano. Hallissa oli huikea tunnelma. Grillimakkara tuoksui ja vastustajan fanit virittelivät alkulämpöjen aikana äänijänteitään huutaen kannustus huutoja pelaajillemme sekä virittelivät torvi sektiotaan tärykalvojen menettämisen uhalla. Meno oli kuin karja markkinoilla konsanaan. Hallin ulkona oli jo muutama mestari ehtinyt ottaa miestä väkevämpääkin ennen peliä että olisi tunnelma kohdallaan. Peli alkoi tasaisissa merkeissä mutta reilun 3 min jälkeen vastustaja pääsi tuikkaamaan 1 maalin ihan maalivahdin edestä. Reilun 10 min pelin jälkeen alku karkasi 3-0 johtoon. 15.58 pelattu ja OKK:n tuulen nopea Roni Tumppila pääsi sivaltamaan 3-1 kavennuksen Alinikulan syötöstä. Erätauolle mentiin vastustajan johtaessa 3-1. Loukkaantumisiltakaan ei vältytty. Jonatan Hellströn joutui jättämään pelin kesken jotenka jatkettiin 12 kenttäpelaajan voimin ottelua. 21.49 kellotaulussa aika, kun OKK:n Timi Keinänen kavensi ottelun 3-2 Tumppilan ja Alinikulan esityöstä. Sitten alkoi joukkueelle musta hetki. Joukkue sortui jäähyilyyn ja vastustaja rokotti 2 erässä 3 yv maalia sekä tasavajaalla 1 maalin. 2 erän jälkeen Alku oli karannut 7-2 johtoon. 3 erän alku minuuteilla OKK:n Risto Vilkki lähti kuin telkkä pöntöstä omasta päästä ja purjehti vastustajan alueelle vastustamattomasti ja suorasta luistelusta napautti kiekon yläpeltiin. Siinä ei ehtinyt vastustajan maalivahti reagoida lainkaan. Upea yksilö suoritus. Vastustaja teki vielä 3 maalia 3 erässä jotenka lukemat vastustajan hyväksi 10-3. Numerot eivät kyllä täysin vastaa pelitapahtumia kentällä mutta maalit ratkaisevat. Joukkueen maalivahti Ilya Apasov ehti kiekon eteen 55 krt versus vastustajan maalivahti 34 kertaa. Sarja jatkuu tuplapeleillä tulevana viikonloppuna jotenka sen jälkeen palataan juttuihin taas.



   
Lisää uutisia
Oulunkylän Kiekko-Kerho
«  Lokakuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031
 
Ilmoittautuminen
Palautteet
Ilmoittaudu mukaan luistelu- ja kiekkokouluun
Kategoriat